Jätteen hyödyntäminen Korvenmäen ekovoimalaitoksella Salossa käynnistyi

Mediatiedote 30.3.2021
Lounavoima Oy
Lounais-Suomen Jätehuolto Oy
Salon Kaukolämpö Oy

Jätteen hyödyntäminen on käynnistynyt Salon Korvenmäen ekovoimalaitoksella tiistaina 30. maaliskuuta. Kaukolämmön tuotanto käynnistyy lähipäivinä, ja sähkön tuotanto saadaan käyntiin huhtikuun puolivälissä. Laitoksen valmistuttua saadaan lounaiseen Suomeen pitkään odotettu paikallinen hyödyntämisratkaisu kierrätyskelvottomalle polttokelpoiselle jätteelle.

Jätteiden hyödyntäminen Lounavoiman ekovoimalaitoksessa on käynnistynyt tiistaina 30.3.2021, kun tuli sytytettiin ekovoimalaitoksen arinalle ensimmäisen kerran. Ekovoimalaitoksessa hyödynnetään energiaksi Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) alueen kierrätyskelvotonta polttokelpoista jätettä. Ekovoimalaitoksen ansiosta jätteet saadaan hyödynnettyä lähellä niiden syntypaikkaa, ja jätteistä tuotetulla lämmöllä lämmitetään salolaisten koteja.

Kattilaa ja sen laitteistoja on testattu viime viikon aikana öljyä polttamalla. Jätteen hyödyntäminen voitiin aloittaa, kun kaikkien tärkeiden toimintojen toiminta oli varmistettu. Tiistaina alkanut jätteen hyödyntäminen käynnisti muutaman kuukauden mittaisen jakson, jonka aikana optimoidaan laitoksen toiminta. Tänä aikana jätteen hyödyntämiseen voi tulla testauksen edellyttämiä taukoja, mutta tavoitteena on päästä yhtäjaksoiseen tuotantoon mahdollisimman nopeasti. Kokonaan valmis ja testattu ekovoimalaitos on kesällä, jolloin Lounavoima vastaanottaa laitoksen kattilatoimittaja Steinmüller Babcock Environment GmbH:lta.

– Loppumetrien viivästys pois lukien projekti eteni hyvin aikataulussaan ja laitoksen kustannusarvio pitää, vaikka jäljellä on vielä laitteistojen viimeistelytöitä. Tästä eteenpäin keskitymme Lounavoimassa laitoksen käytön vakiinnuttamiseen ja sen optimaalisen toiminnan löytämiseen, kertoo Lounavoiman toimitusjohtaja Petri Onikki.

Kaukolämmön tuotanto alkaa lähipäivinä

Kaukolämmön tuotanto käynnistyy muutaman päivän kuluessa jätteen hyödyntämisen käynnistymisestä. Ekovoimalaitos tuottaa jatkossa noin 90 % Salossa käytettävästä kaukolämmöstä ja sen valmistuessa Salon kaukolämmöntuotannon hiilidioksidipäästöt laskevat puoleen aiemmasta, kun jätepolttoaineella korvataan fossiilisia polttoaineita ja turvetta.

– Merkittävien ympäristöhyötyjen lisäksi ekovoimalaitoksen tuottama kaukolämpö on edullisempaa kuin tuontipolttoaineilla tuotettu kaukolämpö. Kaukolämmön hintaa tarkistetaan sen jälkeen, kun ekovoimalaitoksen kustannusvaikutukset alkavat näkyä, toteaa Salon Kaukolämmön toimitusjohtaja Mika Mannervesi.

Ekovoimalaitoksessa tuotetaan lämmön lisäksi sähköä, josta valtaosa myydään valtakunnan verkkoon ja osa käytetään laitoksen omissa prosesseissa. Sähkön tuotanto alkaa huhtikuun puolivälin tienoilla, kun turbiini ja generaattori ovat valmiita käynnistykseen.

Polttokelpoisen jätteen paalivarastojen purku alkaa kevään aikana

Ekovoimalaitokseen on otettu vastaan pakkaavien jäteautojen polttokelpoisen jätteen kuormia Salosta ja lähialueilta joulukuun alusta alkaen. Maaliskuussa vastaanotto oli keskeytettynä parin viikon ajan ja käynnistyi uudelleen viime viikon alusta. Siirtokuljetukset Turun Topinojalta käynnistyivät tällä viikolla. Samalla jätteen paalaaminen Topinojalla päättyy.

Turussa Topinojalla ja Salon Korvenmäessä sijaitsevia paalivarastoja aletaan purkaa heti, kun laitos toimii keskeytyksettä. Polttokelpoista jätettä on paalattu varastoon viime kesästä alkaen ja paaleissa on varastoituna noin 55 000 tonnia jätettä.

– Ekovoimalaitoksen käynnistymistä on odotettu malttamattomasti. Nyt meillä on vihdoin paikallinen käsittelyratkaisu polttokelpoiselle jätteelle, millä on iso merkitys koko lounaiselle Suomelle. Asukkaalle hyöty Salon ekovoimalaitoksesta tulee näkymään alhaisempina jätteenkäsittelymaksuina sekä panostuksina kierrätyksen ja kiertotalouden kehittämiseen, summaa Lounais-Suomen Jätehuollon toimitusjohtaja Jukka Heikkilä.

Lounavoima Oy on alueellinen jätteestä energiaa tuottava yhtiö. Yhtiö rakennuttaa Salon Korvenmäkeen ekovoimalaitoksen, jossa tuotetaan kierrätyskelvottomasta polttokelpoisesta jätteestä lähienergiaa. Yhtiön omistavat Lounais-Suomen Jätehuolto Oy ja Salon Kaukolämpö Oy.

Lounais-Suomen Jätehuolto (LSJH) on 17 kunnan omistama yhtiö. Huolehdimme kuntien puolesta asukkaiden jätehuollon järjestämisestä ja jäteneuvonnasta. Tarjoamme palveluita myös kuntien kiinteistöille. Toimialueella asuu noin 420 000 asukasta, vapaa-ajan asuntoja alueella on noin 36 000. Yhtiön tavoitteena on pienempi kuorma huomiselle!

Salon Kaukolämpö on Salon kaupungin omistama osakeyhtiö, joka toimittaa lämpöä salolaisille kiinteistöille. Asiakkaita verkossa on 1 099 kpl, joiden lämmitettävä rakennustilavuus on 6 931 000 m3. Asukkaita kaukolämpötaloissa asuu noin 14 895 kpl. Vuonna 2020 lämpöä toimitettiin asiakkaille 170 240 MWh.