LSJH:n järjestämää jätteenkuljetusta hoidetaan pian biokaasulla

Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) kilpailuttamia jätteenkuljetuksia Raisiossa ja Naantalissa ajetaan pian biokaasulla. Tiettävästi Lounais-Suomen ensimmäisellä biokaasujäteautolla kuljetusurakan Raisiossa aloittava lietolainen perheyritys ei epäillyt kaasuauton hankkimista hetkeäkään.

Lounais-Suomen Jätehuolto (LSJH) haki viime vuoden lopulla tehdyissä kilpailutuksissa jätteenkuljetusurakoilleen ympäristöystävällisempiä ja vähäpäästöisempiä ajoneuvoja.

Raision ja Naantalin polttokelpoisen jätteen kuljetusurakoiden tarjouspyynnöissä ehtona oli, että jätekuljetukset hoidetaan vuodesta 2020 alkaen biokaasua polttoaineena käyttävillä jäteautoilla.

Suomen päästötavoite vuodelle 2030 on EU:n komission ehdotuksessa puolet vuoden 2005 tasosta. On laskettu, että liikennekäytössä biokaasu vähentäisi polttoaineen elinkaaren aikana syntyviä kasvihuonekaasupäästöjä jopa 85 prosentilla.

– LSJH haluaa toimia esimerkkinä Suomen kasvihuonekaasujen päästötavoitteen toteuttajana. Jokaisen on osallistuttava talkoisiin ja otettava huomioon sekä kansalliset että kansainväliset ilmastotavoitteet, LSJH:n asukaspalvelupäällikkö Cati Huhta toteaa.

Kaasuautolla ympäristöystävällisempää kuljetusta

Raision polttokelpoisen jätteen kuljetusurakan voittanut lietolainen perheyritys Valkama & Halinen Oy aloittaa jätekuljetukset 6. huhtikuuta tiettävästi alueen ensimmäisellä biokaasujäteautolla. Naantalin urakan aloittaa lokakuun alussa Lassila & Tikanoja Oyj.

Valkama & Halinen Oy:n yrittäjien Markku Valkama ja Kirsi Kivilaakso-Halisen mukaan yritys on suunnitellut biokaasuauton hankintaa jo pidemmän aikaa.

– Kun LSJH:n tarjouspyyntö julkaistiin, otimme heti yhteyttä Volvoon, jonne tämä hankkimamme auto oli tulossa esittelyautoksi. He lupasivat pitää autoa varattuna siihen asti, kun kilpailutuksen tulos selviää. Kun kuulimme, että saamme urakan, oli Markku jo tunnin kuluttua allekirjoittamassa papereita, yrittäjät kertovat.

Biokaasuauton hankintaa ei epäröity hetkeäkään.

– Satsaus kaasuautoon laskettiin mukaan urakkaan, eikä hintakaan tavallisesta jäteautosta enää kovin paljon eroa. Lisäksi polttoainekuluissa auto maksaa itseään pikkuhiljaa takaisin, Kivilaakso-Halinen kertoo.

Kivilaakso-Halisesta on hienoa, että oma yritys on ensimmäisten joukossa liikenteessä biokaasua käyttävällä jäteautolla.

– Ajoit työksesi mitä tahansa, ovat ympäristöasiat alkaneet painaa vaakakupissa entistä enemmän. Koska jätteitä ei voi kerätä muilla kuin autoilla, on ympäristöystävällisempi biokaasuauto yksi tapa vähentää päästöjä, Kivilaakso-Halinen tietää.

Päästöt vähenevät keskitetyssä kilpailutuksessa

LSJH on kiinnittänyt erityistä huomiota jätehuollon ympäristöpäästöihin jo aiemmissa jätteenkuljetusten kilpailutuksissa. Muun muassa kuljetuskalustolle asetettuja EURO-luokitusvaatimuksia on tarjouspyyntöjen osalta nostettu.

LSJH:n alueella jätteenkuljetuksen päästöjä vähentää myös osassa omistajakuntia käytössä oleva keskitetty kuljetusjärjestelmä: kun LSJH kilpailuttaa jäteastiantyhjennykset keskitetysti sen sijaan, että jokainen kiinteistö sopii tyhjennyksistä itse, vähenee raskaan liikenteen määrä ja päästöt tippuvat noin 15–30 prosentilla.

– Kun kuljetuslogistiikka suunnitellaan kokonaisuutena, vältytään siltä, että saman kadunpätkän varrella ajelee useita eri kuljetusurakoitsijoita saman päivän tai viikon aikana. Ja kun vaihdetaan perinteinen dieselpolttoaine biokaasuksi, päästään vieläkin suurempiin päästövähennyksiin, Huhta selvittää.

Huhdan mukaan biokaasulla kulkevien jäteautojen käyttö jätteenkuljetusurakoissa otetaan jatkossa ehdoksi niihin LSJH:n jätteenkuljetusten kilpailutuksiin, joissa se on kaasuntankkausasemien sijainnit huomioiden mahdollista.