Perinteinen saariston romunkeräys suuntaa Paraisten läntiseen saaristoon ja Rymättylään 5.-8.7.2021

Mediatiedote 18.6.2021
Lounais-Suomen Jätehuolto Oy (LSJH)
Pidä Saaristo Siistinä ry (PSS ry)

Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) ja Pidä Saaristo Siistinä ry:n (PSS ry) järjestämä saariston romunkeräys on jälleen liikkeellä 5.–8.7.2021. Tällä kertaa PSS ry:n huoltoalus M/S Roope suuntaa Paraisten läntiseen saaristoon ja Rymättylän saaristoon.

Saariston romunkeräyskierroksia on tehty jo yli 20 vuoden ajan. Keräys pyritään järjestämään vuosittain eri saarilla, jotta jätettä saadaan kerättyä mahdollisimman laajalta alueelta. Keräysreitti suunnitellaan asukkaiden toiveiden pohjalta. Juuri nyt on hyvä aika esittää toiveita ensi kesän keräystä silmällä pitäen, toiveita otetaan vastaan elokuun loppuun asti.

Monipuolisesti materiaalia talteen

Metalliromun, sähkölaitteiden ja vaarallisten jätteiden lisäksi romunkeräyksessä otetaan vastaan rakennus- ja siivousjätettä. Myös romuajoneuvot kelpaavat keräykseen, kunhan niille varataan paikka alukselta etukäteen ilmoittamalla. Rakennus- ja siivousjätettä otetaan vastaan alukselle vain LSJH:lta ostetuissa suursäkeissä. Etukäteen ostettuun LSJH:n kuution kokoiseen suursäkkiin voi pakata esimerkiksi puujätettä, huonekaluja, styroxia, muovia, kipsilevyjä, kaakelia ynnä muuta remonttijätettä.

– Suursäkkejä saa myös ostaa M/S Roopelta keräyksen aikana. Aluksella suursäkki toimittaa jätelavan virkaa, sillä M/S Roopen kannella on tilaa rajallisesti ja irtonaista jätettä ei voida ottaa kyytiin turvallisuussyistä. Jätteet myös kuljetetaan säkin suojissa maihin lajiteltavaksi ja käsiteltäväksi, kertoo palvelusuunnittelija Markus Saarinen LSJH:lta.

Viime vuonna Paraisten itäisessä saaristossa ja Kemiönsaaren saaristossa kiertänyt romunkeräys teki ennätyksen: romusaalis oli 52 003 kiloa eli LSJH:n keräyshistorian suurin. Tämän vuoden keräyksestä odotetaan yhtä antoisaa. Koronavirustilanne on edelleen saanut asukkaat pysymään kotonaan ja vapaa-ajan asunnoillaan, joten rakentamiselle, remontoimiselle ja varastojen siivoamiselle on riittänyt aikaa.

Turvallinen asiointi

Vaikka koronavirustilanne on hieman helpottanut keväästä, noudatetaan myös saariston romunkeräyksen yhteydessä hyviä terveysturvallisia tapoja. Turvavälit kannattaa säilyttää, ei pelkästään pisaratartuntavaaran vaan myös yleisen turvallisuuden takia.

Huoltoaluksen kansi voi olla liukas ja kävijöiden tulee ottaa huomioon, että jätteitä nostetaan aluksen kyytiin nosturilla. On ensisijaisen tärkeää, että kaikki jätteiden tuojat huomioivat turvallisen liikkumisen tavaroita tuodessaan ja että kaikki odottavat rauhassa vuoroaan. Nosturin toiminta-alueelle ei saa mennä aiheetta ja aluksen sekä LSJH:n henkilökunnan antamia turvallisuusohjeita tulee noudattaa.

 

Saariston romunkeräys 5.–8.7.2021

Huoltoalus M/S Roopeen vastaanotetaan maksutta:

  • kodin vaaralliset jätteet
  • sähköllä ja paristoilla toimineet laitteet
  • metalliromua; myös käytöstä poistetut ajoneuvot, kunhan niistä on ilmoitettu etukäteen viimeistään 28.6.2021.

Huoltoalukseen vastaanotetaan LSJH:n maksulliseen suursäkkiin pakattuna:

  • siivousjätteet
  • rakennus- ja remonttijätteet
  • muut suurikokoiset jätteet jotka mahtuvat suursäkkiin

Kuution kokoisen suursäkin hinta on 89 €, joka sisältää käsittely- ja kuljetusmaksun.

Vaaralliset jätteet tulee tuoda jätteenkeräyspaikoille alkuperäispakkauksissa tai ehjissä suljetuissa astioissa, jotka on merkitty huolellisesti. Turvallisuussyistä laivaan ei voida ottaa vastaan kaasupulloja tai asbestia sisältävää jätettä. Niin ikään turvallisuussyistä jätteitä ei voi tuoda etukäteen noutosatamaan ja jättää odottamaan ilman valvontaa, vaan jätteen tuojan on oltava itse paikalla.

Katso keräyksen aikataulu 2021

Saariston romunkeräyksen Facebook-tapahtuma.

Reittitoiveet ensi vuoden keräystä varten voi jättää LSJH:n asiakaspalveluun: asiakaspalvelu@lsjh.fi tai 0200 47470.