Sähköinen palvelu parittaa jätteen ja noutopalvelun

Lounais-Suomen Jätehuolto Oy (LSJH) on kesän ajan mukana kokeilemassa uutta sähköistä palvelua, jonka avulla sekä kuluttajat että yritykset löytävät jätteillensä sopivan noutopalvelun. RESELL-nimisen palvelun avulla voi tilata noudon kodin suurille jätteille, kuten esimerkiksi vanhoille kodinkoneille tai vaikkapa sohvalle.

Verkossa voi tänä päivänä kilpailuttaa esimerkiksi kotisiivouksen, autonkorjauksen tai muuttopalvelun. Lahden ammattikorkeakoulun (LAMK) kehittämällä RESELL-palvelulla on nyt mahdollista kilpailuttaa myös jätteiden noutopalvelu.

RESELL toimii siten, että käyttäjä ilmoittaa palveluun noudettavat jätteet, niiden määrän ja sijainnin sekä toivotun noutoajankohdan. Kokeilussa mukana olevat yritykset tekevät noudosta tarjouksia, joista käyttäjä valitsee itselleen sopivimman. Kun palveluntarjoaja on löytynyt ja noudosta sovittu tarkemmin, jätteet noudetaan ja toimitetaan asianmukaiseen käsittelyyn.

– Haluamme olla mukana kiertotalouden etunenässä kokeilemassa, kuinka voisimme palvella alueemme asukkaita yhä paremmin. RESELL-palvelua kokeillaan Lounais-Suomen lisäksi Pirkanmaalla, Päijät-Hämeessä ja pääkaupunkiseudulla, kertoo LSJH:n projektikoordinaattori Tuomas Alijoki.

Liikeideakilpailussa palkittu

Lamkissa kehitetty, tuottajavastuunalaisten jätteiden kierrätyksen edistämiseksi suunniteltu digitaalinen RESELL-palvelu on luokassaan ensimmäinen Euroopan markkinoilla. Palvelukonsepti voitti viime vuoden marraskuussa STORM-liikeideakilpailun.

– RESELLin tarkoituksena on tehostaa jätteiden keräystä ja edistää siihen liittyvää liiketoimintaa sekä tuoda uudenlaisia jätehuollon palveluja asukkaille. Kaikki mukana olevat palveluntarjoajat kuuluvat jätehuoltorekisteriin, joten noudettu jäte päätyy taatusti asianmukaiseen käsittelyyn, painottaa projektipäällikkö Niklas Kaikonen Lamkista.

RESELL-palvelua voi kokeilla tänä kesänä elokuun loppuun asti. Tavoitteena on kerätä kokeilun ajalta mahdollisimman paljon hyödyllistä tietoa palvelun jatkokehittämiseksi.

Näin aloitat RESELL-palvelun käytön:

  1. Siirry osoitteeseen: www.resell.fi.
  2. Syötä palveluun tiedot mistä noudetaan, mitä noudetaan ja milloin noudetaan.
  3. Saat vuorokauden sisällä tarjouksia palveluntarjoajilta jätteen noutamiseksi.

RESELL on Lahden ammattikorkeakoulun ensimmäinen TUTLI-hanke eli projekti, jossa valmistellaan tutkimuksesta tullutta uutta liiketoimintaa. Hanketta rahoittaa Business Finland.