Sako- ja umpikaivolietteiden käsittelytaksa käyttöön maaliskuussa

Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) omistajakunnissa otetaan 1. maaliskuuta käyttöön Lounais-Suomen jätehuoltolautakunnan päättämä uusi sako- ja umpikaivolietteiden vastaanottoa ja käsittelyä koskeva taksa. Taksan piiriin tulevat ne asuinkiinteistöt, jotka eivät ole liittyneet kunnan viemäriverkostoon, mutta joissa syntyy jätevesilietettä. Taksa ei koske kuljetusta, joten jatkossakin lietesäiliön tyhjennyksen kukin kiinteistönhaltija tilaa entiseen tapaan. 

Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) osakaskunnissa Aurassa, Kaarinassa, Kemiönsaaressa, Liedossa, Marttilassa, Maskussa, Mynämäessä, Naantalissa, Nousiaisissa, Paimiossa, Paraisilla, Pöytyällä, Raisiossa, Ruskolla, Salossa, Sauvossa ja Turussa astuu 1. maaliskuuta 2020 voimaan viemäriverkostoon kuulumattomilla asuinkiinteistöillä syntyvien lietteiden vastaanoton ja käsittelyn taksa. Jatkossa kaikki kiinteistöt maksavat lietteen käsittelystä saman verran riippumatta siitä, mistä kunnasta lietteet toimitetaan käsittelyyn.

– Siirtyminen tasataksaan ei sinänsä ole uusi eikä vieras asia, sillä muiden kuntavastuulle kuuluvien jätelajien käsittelymaksut ovat olleet asukkaille samanhintaisia jo kauan, LSJH:n palvelujohtaja Jaana Turpeinen sanoo.

Vastuu lietehuollon järjestämisestä siirtyy LSJH:lle

Taksan myötä sako- ja umpikaivolietteiden vastaanoton ja käsittelyn järjestäminen siirtyy LSJH:n vastuulle. Tasataksan mukaisilla tuloilla katetaan lietteiden vastaanotosta ja käsittelystä aiheutuvat kustannukset koko toimialueella kokonaisuutena.

– LSJH ostaa asumisessa syntyvien lietteiden käsittelypalvelun alueella toimivilta lietteiden vastaanottopaikkoilta kunkin paikan määrittämällä hinnalla. Kuljetusyrittäjien käsittelypaikkoihin viemät lietteet LSJH laskuttaa yrityksiltä tasataksan mukaisella maksulla, Turpeinen selvittää.

Lietteiden taksanmukainen vastaanotto alkaa Paraisten kaupungin vesihuoltolaitoksen, Pöytyän kunnan vesihuoltolaitoksen, Kemiönsaaren Veden ja Gasum Oy:n sovituissa vastaanottopaikoissa. Taksanmukainen vastaanotto alkaa myös Salon Veden vastaanottopaikassa, mutta vastaanoton jatkosta ei ole vielä lopullisesti sovittu. Salon kaupunginhallitus käsittelee asiaa kokouksessaan maanantaina 2.3.2020.

Alueen lietehuoltoa kehitetään

LSJH:n toiminta-alue on maantieteellisesti laaja, ja sako- ja umpikaivolietteiden vastaanottopaikat ovat tällä hetkellä harvassa. Lisäksi usealla puhdistamolla ei ole kapasiteettia vastaanottaa kaikkia alueella syntyviä lietteitä.

Lietteen vastaanoton ja käsittelyn siirtyminen LSJH:n operoimaksi luo mahdollisuudet lisätä lietteiden vastaanottoverkostoa ja kehittää uudenlaisia tapoja hyödyntää lietteitä.

–  Kun LSJH vastaa lietteiden vastaanotosta, se vastaa myös vastaanoton kehittämisestä. Tulevaisuudessa tavoitteemme on vähentää ympäristökuormitusta lyhentämällä lietteiden kuljetusmatkoja sekä tehostamalla niiden kiertotaloutta, Turpeinen kertoo.

hepp